Leikkauskuulumiset

Veikan leikkaus oli ollut klo 12. Klo 15 aikaan Veikka oli tuotu heräämöstä osastolle. Kun menin sairaalaan, Veikka nukkui, mutta herättyään oli yllättävän virkeä koko illan ja nukahtikin vasta yhdeksän jälkeen. Kipuja ei suuremmin ollut. Hiukan valitti ja kerran annoimme Panadolin masunappiin. Näin osaston lääkärin ja kuulin häneltä leikkauskuulumiset, mutta huomenna saatan nähdä vielä kirurgitkin. Operaatio oli mennyt hyvin. Uusi broviac oltiin saatu laitettua vasemmalle puolelle ja samassa nukutuksessa Iberin Tarja oli hieman suurentanut stoomapiipun aukkoa. Se oli kuulemma tuntunut ja näyttänyt ahtaalta. Vielä tänä iltana suoli ei toiminut ollenkaan, mutta se oli toisaalta odotettavissakin nukutuksen jälkeen. Toivottavasti suoli ei nyt olisi yhtä pitkävihainen kuin tyräleikkauksen jälkeen ja aloittaisi jo vaikka huomenna toiminnan. Yritin laittaa 3x 10ml maitoa masuun ja kaippa ne vähän siellä pysyivätkin, mutta illan aikana jouduttiin tyhjäämään kuitenkin noin 800ml nestettä masunapin kautta. Veikan Hb oli aamulla 84, joten nyt illalla tankattiin myös punasoluja.

2 vastausta käyttäjälle “Leikkauskuulumiset”

  1. äsweet kirjoitti:

    :)
    Nyt toiVEIKKAana toipumaan!

  2. Jaana S. kirjoitti:

    Toivottavasti leikkauksesta ja tehdyistä muutoksista olisi paljon apua Veikan terveyden suhteen…pöpöt saisivat loitota kauas pois!!!

Vastaa