Kotiutuminen nyytti sylissä

Toiset kotiutuvat 2 kilon nyytin kanssa, toiset 9,5 kilon. Täytyy kyllä sanoa, että tätä 9,5 kilon kultakimpaleen kotiutumista osaa arvostaa ihan erilailla kuin esimerkiksi Lassin kanssa kotiin tulemista! Sehän on itsestäänselvyys, että laitokselta kotiudutaan oma nyytin kanssa. Sitä vain on tämän vuoden aikana tajunnut, että itsestäänselvyyksiä ei oikeastaan ole tai ainakin niiden aika ja tapa vaihtelevat siitä oletetusta.

7,5 kk sairaalassa on pitkä aika ja silti sekin on mennyt nopeaa. Kiitos kaikille Veikan ja perheemme elämässä mukana eläneille! Erityiskiitos äitilleni ja isälleni! Tiedätte olevanne meille tärkeitä, mutta tässä tilanteessamme olette olleet korvaamattomia! Osaamme ihan oikeasti arvostaa teitä ja antamaanne aikaanne meille, vaikkei sitä joka kerta muista sanoakaan. Kyyneleet eron hetkellä kertovat kyllä paljon, puolin ja toisin! Nyt kotiin päästyämme arkemme muuttuu taas paljon. Eikä välttämättä pelkästään helpompaan suuntaan. Tarvitsemme siis läheisiämme, muitakin kuin mummua ja pappaa, edelleen paljon! Sairaalaelämässä oli paljon hyvää. Saimme osastolla hyvää hoitoa, etenkin Veikka, mutta myös minä. Saimme tuntea, että meistä oikeasti välitetään. Sen huomasi myös lähtöpäivänä, joka välillä meinasi mennä ihan itkuksi. Veikka ehti olla LO1 osastolla yhteenmenoon viikkoa vaille 6 kk, joten ymmärrän hyvin hoitajien kiintymyksen. Ehdimmehän jo 7 viikossa kiintyä LO5/ VTO:llakin. Kuitenkin oli jännää, että eron hetki osastolla oli niin haikea. Itselläni suurin osa oli jännitystä uuteen elämänvaiheeseen astumisesta, paljon oli ilonkyyneleitä, mutta myös kyyneleitä yhdestä hyvästä elämänvaiheesta luopumisesta. Vaikka tulemmekin vierailemaan osastolla ehkä useasti tulevien viikkojen, kuukausien ja myöhemmin vuosien aikana, ei se silti ole sama asia. On kuitenkin ihanaa, että suhde osastoon jää niin lämpimästi mieleen. Sinne on hyvä palata.

Seuraavassa kuvassa löytämäni lahja itselleni. Ei paljon osuvampaa patsasta olisi voinut kaupassa eteen tulla! Lassi kyllä meinasi heti, että kuvassa on Taata, Teita ja Iti (= Lassi, Veikka ja Isi), eikä henkilöt ovat jälkeen päin kysyttäessäkään muuttuneet… :)


6 vastausta käyttäjälle “Kotiutuminen nyytti sylissä”

  1. Heikki Perkiö kirjoitti:

    Olen päivittäin lukenut blogianne ja ajatellut paljon teidän elämänvaihettanne ja kouluanne, jonka kovuudessa on myös varmasti paljon hyvää ja kasvattavaa jo nyt havaittavissa. Ääh – näin luettuna nuo edelliset sanat näyttävät niin kömpelöiltä, mutta olkoot kuitenkin siinä yrityksenä välittää edes pientä rahtua niistä lämpimistä ajatuksista ja huokauksista, joita täältäkin on silloin tällöin lähtenyt… Edelläkuljettua ja kannateltua arkea koko perheellenne monissa muissakin suurissa kysymyksissänne!

  2. Kaija L kirjoitti:

    IHANAA, että saitte Veikan kotiin :D
    Toivottavasti mahatautikin lähtee ”kahdeksikkona kankaalle” :)
    Voimia ja jaksamista teille kaikille!!

  3. Sailasaara kirjoitti:

    Mukavia uutisia!
    Nyt tämäkin etappi on tullut vastaan – vaikka se silloin alkuvuodesta tuntuikin kovin kaukaiselta.

    Toivottavasti jaksatte nauttia uudenlaisesta perhe-elämästä ja arkista asioista -se tulee varmaan olemaan raskastakin, mutta sitähän tämä elämä välillä on.

    Voimia teille kaikille ja hyvää syksyn alkua!

  4. NiinaL kirjoitti:

    Jälleen herkistelen bloginne äärellä, tällä kertaa liikutuksen aiheena puhdas ilo :)

    Jaksamisia <3

  5. Päivi L kirjoitti:

    Erilaiset ovat alut pienillä ihmisillä tässä maailmassa, niin osui ja upposi tuo ”kotiutuminen 2 kg nyytin kanssa”. Pitkä matka on kuljettu, mutta voi, niin lyhyt silti. Monta enkeliä vielä tarvitaan… voimahaleja!!!!

Vastaa