Synttäripäivä

…ja kotona ollaan! Painoa herra on 4 kuukaudessa kerännyt itselleen komiat 8050g ja pituuttakin on nyt 64,5cm. Veikan kasvu on kyllä ollut ihailtavaa! Hiukan laiskemmaksi hän on tullut liikkumisen ja kääntymisyritysten suhteen, mutta siihen taitaa olla tuolla ympärillä olevalla massalla jotain vaikutusta…

Nutrition tauko oli eilen jo 4,5h ja sokerit pysyivät yli viidessä! Tänään koitetaan taas pidentää 15-30 minuutilla, jos sokerit pysyvät. Tämä taukojen piteneminen on edistynyt viime aikoina tosi nopsaa. Aluksi tuntui, että eihän tää etene ollenkaan, mutta niinpä vain etenee. Hienoa olla kotona ilman tippaa! Tänään lähdemme nauttimaan auringosta ja ulkoilmasta!

Kiinteiden aloituksesta oli lääkärin kanssa puhetta. Ravitsemusterapeutin pitää eka antaa siitä lausunto ja sitten voidaan aloittaa, joten ehkäpä perjantaina tai sitten ensi viikolla. Ja perunalla kuulemma aloitetaan, puoli teelusikallista ensiksi. Perjantaina on taas huimasti verikokeita ja niiden perusteella suunnitellaan uusi nutritiopussi. Toivottavasti rasvoja ja kokonaismäärää päästään laskemaan.

2 vastausta käyttäjälle “Synttäripäivä”

  1. Sailasaara kirjoitti:

    Tosi iso kaveri teillä on jo!
    Onnea vaan 4 kk:n johdosta ja mukavaa loppuviikkoa!
    Nauttikaahan ulkoilusta.

  2. Päivi L kirjoitti:

    Tosi hienosti ovat tauotukset edenneet. Tsemppiä sen potun kanssa, voi olla aikas hauskaa… tai sitten ei. Hymy ja ilon kyynel on herkässä molempien serkkujen vuoksi. Onnea matkaan!

Vastaa