Arkisto päivämäärälle 12. joulukuu am 2011

Ykkösellä jälleen

maanantaina 12. joulukuuta 2011

Eilen siirryttiin takaisin Ykköselle. Päivystävät lääkärit olivat sitä mieltä, että infektio on ohi ja ykkösellä osaavat hoitaa Veikkaa nyt paremmin. Veikka on edelleen tosi kipeä, maha on pinkeä ja pullukka, ja koko poika on turvoksissa. Painoa on viikossa tullut 2kg ja edellisen vuorokauden aikana sitä tuli 1kg. Nestettä tankataan, mutta sitä tulee tosi vähän mistään pihalle. Pissaa tulee ihan ok, stoomasta tulee vähän ja masusta tyhjäämällä vielä vähemmän. Kaikki suun kautta menevät on edelleen tauolla. Katsotaan, mitä osaston lääkärit, Veikan omalääkäri ja kirurgi tänään keksivät. Eilen käytiin kolmannen kerran röntgenissä mahan natiivikuvassa ja lisäksi vatsa ultrattiin. Mitään uusia löydöksiä ei tehty.

Helpotti tuo siirto ykköselle siinä mielessä, että nyt ei tartte olla öitä sairaalassa. Toki eilenkin meni taas myöhään, kun pääsin lähteen osastolta vasta klo 22.30. Vesku onneksi ehdotti, että jatkaisimme tätä vuorottelua Veikan luona. Raksa saa nyt hetken odottaa…

Väsähtänyt, turvoksissa oleva pikkumies

Kuvia Neloselta

maanantaina 12. joulukuuta 2011

Alkuviikosta pirteänä kipulääkeiden jälkeen, kuumeen laskettua

Lauantaina(kin) Veikka halusi itse valita vaatteensa. Tyylikäs yhdistelmä -sanoisin. Kehen lie tullut asu- ja värivalinnoissaan!?

(+1kg viidessä päivässä. Eron huomaa.)

Siskonpeti