Torstaina päästiin pitkästä aikaa tipasta eroon. Vapauden alettua livistimme heti alakerran leikkitilaan ja hissiajeluille. Vapautta kesti 7 tuntia, kunnes lommosilmäinen poika alkoi tarvitsemaan Ringeriä nestetasapainon saavuttamiseksi. Sairaalan käytävällä seikkaillessamme törmäsimme osaston lääkäriin ja uskaltauduin kysymään kotilomaa perjantaille. Anna-Leena varmaan vähän yllättyi kysymyksestä, eikä heti luvannutkaan mutta sanoi, että katsotaan aamulla.
Perjantaina lomalupa tuli ja lähdimme Veikan kanssa pitkästä aikaa kotiin. Heti autoon päästyämme Veikka alkoi kyselemään Lassia, sama toistui kotona. Alkaa varmaan pienempääkin jo ikävä vaivata. Jospa Lassi tulisi ensi viikon lopulla mummun kanssa kotiin… Kylpyhetki on ekan kotiloman ykköshetki.
Lauantaina ja sunnuntainakin pääsimme kotiin päiväksi, vaikka kalium-arvot olivatkin olleet perjantaista lähtien matalalla. Tuo alhainen arvo saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä, joten Veikka on ollut pari yötä monitoriseurannassa. Arvoissa ei onneksi ole ollut mitään ihmeellistä. Verikokeita on kuitenkin varmuuden vuoksi otettu aamuin illoin. Viikonlopun kotilomat vietimme pääasiassa raksalla siivoillen ja seuraillen muiden hommia. Oli aikas jännittävää katsoa, kuinka 1500 litran varaaja siirtyi 4 miehen voimin tekniseen tilaan. Kiitos apuvoimille!
Oma aikani on viime viikot mennyt kyllä totaalisesti sairaalassa. Aamulla herättyäni syön jotain tai otan aamupalan mukaan ja lähden Veikan luo. Veikan päikkäreiden aikaan olen lähes joka päivä karannut johonkin (kotiin, laattakaupoille, sairaalan sosiaalityöntekijän juttusille, kirpparille…), pakko päästä edes hetkeksi pois noista valkosen talon seinien sisäpuolelta. Sama olo on varmaan ollut Veikallakin, sen verran ahdistuneelta hänkin on välillä vaikuttanut. Kotilomat tulivat todella tarpeeseen, molemmille. Päikkäreiden jälkeen klo 16-17 aikaan olen palannut takaisin pojan luo ja ollut klo 21-22 saakka, siihen asti, kun Veikka on rauhoittunut hoitajalle tai sitten nukahtanut yöunille. Ei mitään herkkua, voin sanoa. Olla nyt leikkitätinä 12 tuntia päivästä ja miettiä, että niin ne kotihommat on kaikki tekemättä (tätä oon kyllä oikeasti miettinyt tosi vähän, mutta ainahan ne vastaan tulee, kun illalla palaa kotiin)! Onneksi Vesku on sentään hoitanut kaupassa käynnit, muuten meillä ei olisi ollut sitäkään vähää jääkaapissa, mitä nyt on! Nyt ymmärrän sen, miksi moni on kysynyt, kuinka jaksoimme viime vuoden sairaala-arjen. En tiedä…