Arkisto: tammikuu 2011

Ulkoilua ja muuta kivaa

lauantaina 29. tammikuuta 2011

Tämän kuvanhan olisi kuulunut olla viime tammikuun blogikuvissa, mutku ei…

Veikka uimassa, harvinaista herkkua. Ei vain jaksa kovin usein kylvettää, koska jokaisen kylpyreissun jälkeen on puhdistettava broviacin juuri ja tarvittaessa vaihdettava stoomapussikin, joten se siitä kylpynautinnosta. Onneksi Veikka tällä kertaa nautti, siis niihin tympeisiin jälkipuuhiin asti.

Ja tässä pikku apulaiseni. Pyykkikoneeseenkin Veikka pääsi vyötäröä myöten, mutta kamera oli silloin liian kaukana…

Ensi kesän innokas rakennusmies odottaa jo töihin pääsyä. Terveisiä siis papoille ja Viljami-kaverille! Tontilla nähdään!

Niin, ja tervehtymään päin ollaan. Ehkä!? Paitsi Vesku!

Arki palasi Kärkikujalle

tiistaina 25. tammikuuta 2011

Kotona äiti ja kaksi yskäistä poikaa! Onneksi Veikka ei ainakaan vielä ole reagoinut oksentelulla, vaikka toki niitä oksennuksia on taas lauantaista lähtien 1-2 kertaa päivässä tullut. Viime viikolla taisi ollakin ennätys, kun neljänä päivänä ei tullut oksennuksia ollenkaan. Lassin hoitopaikassa on flunssaa liikenteessä, joten Lassi on ollut eilisen ja tämän päivän kotona, ja toisaalta Lassin omakin yskiminen olisi kyllä pitänyt pojan nämä päivät kotona. Huomenna vielä kotosalla ja katsotaan sitten, olisiko poika jo torstaina hoitokuntoinen, jospa tuo yskä tuosta vähän helpottaa.

Eilinen meni hurjan hyvin. Tinttailut alkoivat vasta Vesa-Matin tullessa kotiin. Tänään ne oikeastaan loppuivat iskän työpäivän päätyttyä. Tänä aamuna me otettiin Lassin kanssa oikein kunnolla yhteen, ja taas itki sekä äiti että poika, ja Veikkakin myötätunnosta. Onneksi päivä meni koko ajan parempaan suuntaan ja saimme nukuttuakin koko porukka ennen Veskun kotiin tuloa. Väsymystä, yskän vuoksi tukkoista oloa ja huomionhakemista. Kaikkea näitä erikseen ja yhdessä. Jospa huomenna olisi taas vuorostaan se parempi päivä. On kyllä ollut ihana huomata, että noilla pojilla on ihan oikeasti jonain hetkinä mukavaa yhdessä…

Veikan mielipuuhat ja uudet harrastukset:

Yhteisleikitkin on välillä sujuneet:

Vaihdoin Veikalle nenämahaltkun teipin päivällä ja ajattelin kokeilla pysyiskö se vain toispuoleisella teipillä. Ei pysynyt! Veikka repäisi reilun tunnin päästä koko letkun irti. Hälytys kotisairaalaan ja sieltä täti meille iltapäivällä. Piti tietty käyttää tilaisuus hyväksi ja ottaa pojasta kuvia ennen hoitajan tulemista. Ihania 1v-kuvia! Kotisairaala kävikin meillä sitten 3 kertaa; aamulla ottaas verinäytteet, iltapäivällä laittaas nenämahaletkun ja nyt illalla laittaas kalkin. Onneksi ovat joustavia ja tulevat tarvittaessa…

Viikonloppu

maanantaina 24. tammikuuta 2011

Touhuilua mummun kanssa

Lauantaina lähdimme viemään mummua Alavudelle. Mä istuin takapenkillä kierossa kahden turvaistuimen välissä, mut nopeeta se kahden tunnin matka kuitenkin lopulta meni. Mummulaan päästyämme ulkolimme isolla porukalla, Veikkakin yli kuukauden tauon jälkeen. Veikka oli taas ihan ihmeissään, ja taisi nauttia tuosta puuhasta kaikista vähiten. Myös kengät olivat yllättävän häiritsevät, eikä askeliakaan oikein meinannut tulla. Onneksi oli sylissäpitäjiä ja sit Heli toi vielä pulkankin. Niko, Lassi, Merja, pappa ja mä nautimme mäenlaskusta ja lumitöistä.

Mutta irtosipa se hymykin lopulta…

Lassin uusia kulkuneuvoja:

Veikan kolmas Alavuden reissu meni hyvin. Tapasimme Katin ja lastenkin kanssa pitkän odotuksen jälkeen. Tässä yhteiskuva muruistamme:

Ensimmäinen kontrollikäynti osastolla

torstaina 20. tammikuuta 2011

Kontrollissa käyty ja kotiuduttu. Olipas ihan toimelias ja mukava päivä, mutta toisaalta vähän tylsäkin, odottelua ja sairaalassa kökkimistä. Onneksi näitä ei ole usein. Seuraavan kerran osastolle kuukauden kuluttua ja parin viikon päästä käydään puheterapeutin luona.

Veimme Veikan 1v-muffinssit hoitajille kiitokseksi heidän lähettämästään lahjasta. Ilolla ottivat vastaan ja kotiin lähdettyämme, ne taisivat olla jo syötynä. Lupasivat sentään säästää yhdet Pirkolle ja Sannalle, Veikan omahoitajille.

Olimme 1-huoneessa. Oma huoneemme oli vallattu, ja se tuntui mukavalta. Emme enää kuulu osaston vakiokalustoon. Veikka sai ison sängyn, minkä vuoksi päikkäritkin piti nukkua vaunuissa. Kovasti riitti tutkimista ja tuttia yritin pitää koko ajan Veikan suussa. Jos vaikka säästyisimme jälleen niiltä kuuluisilta pöpöiltä. Päivään mahtui pituuden ja painon mittaaminen (samassa oli pysynyt kuin viime viikolla), verinäytteiden ottoa ja iv-kalkin laitto. Sitten Irmeli-lääkäri tuli tutkimaan Veikan. Kaikki oli hyvin, korvatkin, vaikka Veikka on niitä tässä kotona ollessamme haronut. Kaippa sitten vaikku on kutitellut. Avannehoitaja kävi esittelemässä uusia stoomapussimalleja, oikein aikuisten mallia. Lähes aikuinenhan tuo meidän 1v jo onkin! Saadaan kokeiluun mini- ja midikokoisia kaksiosaisia pusseja, jolloin voi laittaa yöksi isomman pussin, eikä tarvitse vartioida pussin täyttymistä ja vaihtaa sitten taas päiväksi pienemmän pussin. Yksi syy vähemmän mun yöheräilyyn, hyvä niin.

Ravitsemussuunnittelija kävi kyselemässä kuulumisia ja lupasi päivittää Veikan ruoat. Maidoissa siirrytään hiljalleen MCT 1+ -maitoon. Tällöin samasta määrästä saadaan enemmän kaloreita. Puheterapeuttikin käväisi, mutta hänellä ei ollut meille tänään aikaa, joten sovimme hänen kanssaan erikseen tapaamisen. Fysioterapeutti Riitta moikkasi myös ja sovimme hänenkin kanssa tapaamisen seuraavalle kontrollikäynnille. Tämän lisäksi vielä sosiaalityöntekijä kysäisi kuulumiset ohikävellessään. Liisa lupasi soitella Perhetyölle ja saada mulle vähän apua joiksikin päiviksi kotiin.

Mukavin tapaaminen tänään taisi olla sairaalaystäviemme Hannan ja Kaiuksen pikainen näkeminen. En ollut ilmoittanut Hannalle kotiutumistamme ja hän tottuneesti tuli omalla kontrollikäynnillään moikkaamaan meitä. Onneksi satuimme olemaan paikalla. Kovasti oli Veikan kaverikin jo kasvanut. Toivottavasti näkisimme pian ihan siviilissäkin! :)

Veikan verikokeet olivat jälleen kunnossa, niin kuin ovat olleet jo kauan. Siksi Irmeli tekikin hieman päivityksiä otettaviin verinäytteisiin. Voipi olla, että ainakin jonain viikkoina pääsisimme yhdillä verikokeilla. Lääkkeisiin ei suuria muutoksia tullut. D-tipat nousivat uusien suositusten mukaan 5 tippaan ja sitten yhteen toiseen lääkkeeseen tuli painonmukainen lisäys. Iv-kalkki pieneni 6ml:sta 5ml:an, alas päin hiljalleen. TPN pysyi vielä samankokoisena. Tästä lähtien kuulemma kotisairaalan lääkäri ottaa Irmelin sijasta hiljalleen enemmän kantaa noihin Veikan juttuihin.

Veikka otti vielä pienet päiväunet sairaalassa. Nukahtaminen oli vähän vaikeaa, kun kaikkea piti ihmetellä. Ihan kuin ensimmäistä kertaa olisi ollut tuossa rakennuksessa ja tuolla osastolla. Ei sentään vierastanut hoitajia, muttei kyllä syliinkään pyytänyt… Vielä lopuksi  influenssapiikki reiteen ja sitten olimme valmiita kotimatkalle.

Leikit jatkuvat kotona…

Mummu kotiapulaisena

tiistaina 18. tammikuuta 2011

Olen kirjoitellut Kelalle, nukkunut, shoppaillut ja välillä vain ollut! Hyvää on tehnyt! Mummu ja pappa tulivat meille perjantaina ja mummu jäi vielä täksi viikoksi papan lähdettyä takaisin Alavudelle. Kävimme lauantaina Vesa-Matin kanssa katsomassa SPV:n peliäkin. Hienosti olivat kotisairaalan hoitaja ja mummu laittaneet nutrition tippumaan sillä aikaa. Pystyin rentoutumaan ja olemaan ihan luottavaisena poissa kotoa. Ennen jatkoaikaa piti kyllä soittaa ja kysyä, vieläkö saamme sen katsoa, ja saimmehan me. SPV:lle tasapeli tuntui huonon pelin jälkeen lähes voittolta.

Veikan ensimmäinen kontrollikäynti osastolle lähestyy, se on siis ylihuomenna. Enpä uskonut kotiutushetkellä, että saamme olla tämän ajan kotona ilman infektiota ja sairaalaan lähtöä. Pessimisti ei pety! Tällä hetkellä tuntuu, että osastolla olosta on jo ikuisuus. Niin ihanan pitkältä ajalta tämä 2,5 viikkoa on tuntunut. En ole kyllä kaivannut sitä aikaa ollenkaan, mutta hoitajia kylläkin. Vuoden aikana ehti muutamien kanssa ihan ystävystyä ja taitaapa niilläkin ainakin Veikkaa olla ikävä.

Veikan vointi on hyvä. Tänään hän on juonut kaikki maitonsa nokkamukista. Huimaa! Nyt täytyy nauttia tästä, koska huomenna tilanne saattaa olla taas päinvastainen, mutta toivotaan kuitenkin, että tämä jatkuisi. Lusikkaruoka ei edelleenkään maistu yhtään. Onneksi ravitsemussuunnittelija sanoi, että Veikka saa kaiken tarvitsemansa ravinnon tällä hetkellä maidosta ja TPN:sta, joten eipä tartte tuotakaan sen enempää murehtia. Torstaina päivitetään ruoka-asioitakin ja ainakin maito muuttuu 1-vuotiaan maidoksi. Oksennuksia tulee edelleen 1-2 kertaa päivässä ja yöllä yökitään, mut jälleen viime yö oli edellistä parempi. Uskon, että pahimmat yöt ovat aina maitoja nostettaessa, joten lauantaita odotellessa…

Tässä hieman kuvia taas:

Ensimmäinen neuvolakäynti

torstaina 13. tammikuuta 2011

Veikkakin sai viimein oman neuvolakortin. Käytiin tänään siis Satu-tädin luona ja viivyimmekin melkein tunnin. Paljon riitti juteltavaa ja Sadulla kyseltävää. Veikka oli koko käynnin ajan oikein reipas ja touhukas. Sai lopuksi vielä piikinkin reiteen ja sekin meni väsystä huolimatta melko vähillä itkuilla.

Samoilla mitoilla mennään kuin Lassi samanikäisenä. Pituutta 77,5cm ja painoa 10,4 kg.

Sadun terveiset neuvolakortista: ”Hyväkuntoinen, touhukas pikkumies. Tavujuttelua. Kuulotesti ok, napin poimi näppärästi peukalo-etusormiotteella. Pituus ja paino iänmukaisissa keskiarvolukemissa.”

Tähän loppuun haluan liittää Vilja Vaeltajan blogista runon, joka mielestäni sopii niin hyvin kaikille erityisille lapsukaisille ja on hyvänä muistutuksena meille kaikille siitä, että kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, eikä mennä normaalien kasvukäyrien ja kehityksen mukaan. Silti he ovat oman elämänsä sankareita ja vähän muidenkin. Aika paljon muidenkin…

Tärkeintä ei ole, että vauva on terve.
Tärkeintä on jäädä henkiin.
Tärkeintä ei ole saavuttaa neuvolakirjan jokaista kohtaa ”normaaliin tahtiin”, vaan olla oman neuvolakirjansa Indiana Jones,
oman elämänsä sankari ja vähän muidenkin.
Aika paljon muidenkin.

Tärkeintä ei ole olla sitä, mitä muut toivoivat,
luulivat tai odottivat.
Tärkeää ei ole olla kummankaan näköinen.
Tärkeää on olla oman itsensä näköinen
ja pitää vahvasti kaksin käsin kiinni siitä,
mitä elämäksi sanotaan.

Tärkeintä on olla yhdessä ja jaksaa.
Olla paikalla silloin, kun välittämistä jaetaan.
Tärkeintä on kuulua johonkin
ja hengittää samaan tahtiin sen porukan kanssa,
jota myös perheeksi kutsutaan.

Veikka 1v

keskiviikkona 12. tammikuuta 2011

Tänään on sitten pikkumiehen ensimmäinen syntymäpäivä! Ihanaa, että saamme viettää tätä päivää kotona, eikä sairaalassa. Veikka voi tällä hetkellä hyvin. Oksennuksia tulee korkeintaan kerran päivässä, aina ei sitäkään. Maitoja menee 440ml päivässä. Tasaisesti nokkamukista juoden ja nenämahaletkuun letkutellen. Olemme hieman tiivistäneet noita syöttöjä, ettei illalla enää klo 24 tarvisi antaa paljoa ja sitten aamusyötöt voisi aloittaa vasta herättyä. Yöt menee ihan hyvin. Vesa-Matti nukkuu olohuoneessa, mä nukun poikien kanssa ja heräillen vuorotellen molempien vuoksi. No, aikansa kutakin! Pääasia, että toinen meistä pystyy nukkuun, saanhan mä yhdet päikkärit aamulla Veikan kanssa. Lassi on siis taas ollut päivät reippaasti hoidossa. Vesku on vienyt pojan ja me Veikan kanssa sitten haetaan iltapäivällä.

Uusi taitokin on opittu. Veikka on oppinut seisomaan ilman tukea. Ehkäpä ihan vahingossa, kun ei sitä vielä tietoisesti tee. Pian sitten otetaankin askelia… Niin ja 7. hammas puhkesi synttärin kunniaksi.

Veikka kiittää kaikista saamistaan korteista ja muista onnitteluista! Tässä hän vastailee johonkin tekstiviestiin…

Ja tässä tutkailee LO1-osaston lähettämää synttärilahjaa:

Viikko sitten vietimme Veikan synttäreitä toisessa mummulassa. Olimme ensimmäistä kertaa koko porukalla koolla. ♥

Hali isoveljelle

Toisen puolen serkukset:

Emmi, Jonsku, Niko, Lassi, Jesse, Jumppu ja Veikka

Synttärisankari kakkunsa kimpussa. Sai hän hieman maistaakin kermavaahtoa…

Kuvia

maanantaina 10. tammikuuta 2011

Eilinen nimpparisankari:

Viljami ja Väinö -kaverit kylässä. Veikka hieman kummasteli ensitapaamisella.

Lempileikkejä: rakentamista, remontoimista ja riehumista

Aina ei äitin syliin mahdu kahta poikaa, eikä olisi mahtunut tälläkään kertaa…

Harvemmin vielä leikitään yhdessä, joten ne pitää kuvata noin joka kerta!

Laatuaikaa iskän ja kummien kanssa:

Ai meilläkö paljon romua? Ei ei, paljon vain piilopaikkoja pikkuisille! ;)

Ja näitähän piisaa… Veikan yhden vuorokauden lääkkeet, tai pari ruiskua vielä puuttuu.

Kotona oloa

tiistaina 4. tammikuuta 2011

Pitääpä hieman kirjoitella kuulumisia. Ihan mukavasti on kotona mennyt. Hommaa kyllä piisaa, muuta onneksi pari ensimmäistä päivää oli viikonlopun aikana ja Vesa-Mattikin oli kotona ja eilen Lassi oli päivän hoidossa. Lassi alkaa hiljalleen sopeutumaan tilanteeseen, samoin Veikka. Toki taistelua ja mustasukkaisuuttta on, mutta molempien on opittava odottamaan ja jakamaan saamansa huomio. Lassille suurin kynnys taitaa olla lelujen jakaminen. Veikan leikkiin mukaanottoa odottelen myös innolla, ja varmaan kauan.

Veikka hieman oksentelee tällä hetkellä. Pahimpia on ollut yöt, mutta viime yö oli jo parempi. Vasta nyt aamulla, kun aloin kuuden aikaan letkuttaan maitoa, niin tuli huono olo ja oksennuksia. Muuten hän on ollut kyllä ihan hyväkuntoinen. Uskon ja toivon, ettei tää mitään infektion alkua ole, vaan tätä Veikan omaa tautia. Maitoja menee välillä pullosta ja nokkamukista, ja osa pitää letkuttaa nenämahaletkun kautta. Muita ruokia en ole nyt edes koittanut, kun Veikka on kuitenkin ollut hieman tuollainen yökkivä, enkä ihan oikeasti ole edes ehtinyt.

Kotisairaalan henkilökunta vaikuttaa todella mukavalta. Heistä vasta kaksi on käynyt meillä, mutta kolmannenkin olen nähyt ja neljäs tulee meille tänään. Mun mielestä niitä on kaikkiaan 4 vakituista ja sitten sijaisia. Tuntuu, että heillä on kiireessäkin hetken aikaa olla ja kysellä kuulumisia. He ovat hyvin huomioineet Lassia Veikan lääkkeen annon yhteydessä.

Lassi aloitti eilen päivähoidon yli 3 viikon tauon jälkeen. Varauduimme Marikan kanssa itkuun ja huutoon, mutta hyvillä mielin Lassi hoitoon meni ja päiväkin oli sujunut mukavasti. Helpottaa huomattavasti näitä meidän päiviä, kun Lassi saa olla hoidossa. Pojat nukkuvat kuitenkin eri aikaa päiväunet ja molemmat vaativat nukuttamista, eikä kumpaakaan voi jättää vielä kauaksi itsekseen. Lisäksi tää Veikan hoitaminen tietynlaisen aikataulun kanssa ja pätkittäisillä yöunilla on melko väsyttävää ja olisi itsekin mukava välillä levätä. Sitten pitää vielä ehtiä tehdä lääkkeet, maidot, riisivelli, pestä ruiskuja, letkuttaa nutritio, laittaa Lassille ja meille muillekin ruokaa, pestä pyykkiä (jota näin oksenteluaikoina tulee 2-3 koneellista päivässä, eikä tuon hajuista likapyykkiä viitsi kovin kauaa pyykkikorissa seisottaa), pitää tavarantäyteinen talo edes jotenkin järjestyksessä ja lattiat siistinä, ettei Veikka ihan kaikkea pöpöjä saisi sitä kautta suuhunsa jne. Lisäksi Lassi saa hoidossa säännöllisesti ulkoilua. Tuntuu vielä niin hankalalta lähteä molempien kanssa pihalle, kun pitää miettiä, pitääkö Veikalle siellä letkuttaa ruokaa. No, ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, kun saamme tämän arkemme pyörimään ulkoiluidenkin osalta. Tekisihän se Veikallekin hyvää.

Tänään on ollut aikas haastava päivä. Marika laittoi aamulla viestiä, että yhden hoitolapsen nuha on jälleen pahentunut. Olin jo aikaisemmin sanonut, että pidän siinä tapauksessa Lassin varmuuden vuoksi kotona. No, ensimmäinen pari tuntia aamulla meni ihan pelkäksi itkuksi, Lassin osalta ja vähän munkin. Veikka ei olisi saanut tehdä mitään, eikä mennä mihinkään. Ajattelin, että mitähän tästä tulee. Veikka oli klo 9 aikaan niin väsynyt, että olisi ollut ihan valmis nukkuun, mutta ei sitten malttanut. Siinä sitten hiljalleen päivä alkoi sujumaan ja pystyin jättämään pojat hetkeksi kahdestaankin ja olemaan itse silloin eri huoneessa pelkäämättä, että jompaan kumpaan sattuu. Veikka keksi tänään uuden taidon ja kiipesi syöttötuolin ensimmäiselle askeleelle, lisää haasteita siis tiedossa. Sitten Veikka vielä kiskaisi nenämahaletkun lähes irti, mutta ehdin onneksi paikalle, eikä tarttenut kuin ujuttaa letkua vähän takaisin ja vaihtaa teipit, Veikan huutaessa kuin syötävä ja huitoessa käsillään. Veikka on juonut suurimman osan maidoista pullosta (tämä nopeuttaa huomattavasti syöttöjä), eikä oksennuksiakaan aamun jälkeen (iltapäivään mennessä) ole tullut kuin 2 pientä. Vihdoin kahdelta uni tuli, ensiksi Veikalle, heti perään Lassille ja sitten mulle. Pojat ovat vieläkin päikkäreillä ja mä sain kirjoitettua tämän ja tehtyä vielä ruoankin. Oi, kun olen tyytyväinen itseeni. Kyllä tämä tästä… :)