Arkisto päivämäärälle 17. toukokuu pm 2010

Ilman tippaa kotiin!

maanantaina 17. toukokuuta 2010

Veikka on vähä kuumeillut viime päivinä. Lämpö nousi torstaina kotona ollessamme ja on ollut kohoksissa eiliseen asti. Ei onneksi yli 38, mutta kuitenkin. Tänään oli oikeastaan normaalipäivä. Haimme Veikan mummun ja Lassin kanssa kotiin Alavudelta tullessamme. Saimme viedä pojan ilman konetta ja tippaa, koska nutritio oli laitettu klo 14 aikaan tauolle. Taukoa kesti tänään 6,5 tuntia ja sokerit pysyivät ylhäällä. Sain myös maidot menemään, niissä kun on kuulemma ollut edelleen suuria ongelmia. Ei tahdo maidot maistua, vaikka syödä pitäis… Nutritiota vähennettin tänään 60ml:lla, nyt sokerien ja aminohappojen osalta.

Laitan tähän vielä pari kuvaa Lassista. Ensiksi ollaan oikeissa hommissa papan kanssa eli teroitetaan talttoja ja sitten pestään äitin kanssa autoja.