Vihdoin painon nousun myötä myös Veikka on alkanut viihtymään (ja tarkenemaan) ulkona! Tosin olen lisännyt toisenkin villahaalarin toppahaalarin alle jo 5 asteen pakkasessa, mutta mitäs sen väliä. Tärkeintä, että pienempikin on päässyt vähän nauttimaan talvesta.
Synttärisankaria juhlittiin useampana päivänä. Varsinaisen synttäripäivän jälkeen juhlat jatkuivat sunnuntaina jo aamusta. Sankari itse nukahti klo 18 keinutuoliin, eikä tiennyt viimeisistä vieraista enää mitään. Edes Lassin ja Viljamin rakentama huutokone ei saanut Veikkaa enää hereille, ja unet jatkuivat aamukasiin asti.
Kakkua tarjoiltiin vielä seuraavanakin lauantaina muun muassa Jenna-kummille ja Veeralle.
Käytiin tänään labra- ja painokontrolleissa. Paino oli noussut puoli kiloa, ollen nyt 12,5kg. Jee! Iv-tankkaus on alkanut tekemään tehtävänsä. Tavoitteena toinen mokoma tässä parin viikon aikana. Labratulokset tulee sitten joskus.
Kävimme samalla reissulla moikkaamassa Veeraa ja Pirittaa. Veera joutui jouluaattona osastolle suurien vatsakipujen vuoksi ja hänet leikattiin viime lauantaina. Pikku prinsessa oli vielä teho-osastolla, mutta voi jo paremmin ja näytti melko pirteältä. Heille toivon paljon edellistä lyhyempää sairaala-aikaa ja voimia arjen pyörittämiseen! ♥
Perjantai-ilta. Auto oli pakattu suksiboxia myöten täyteen. Mukana oli meidän perheen lisäksi mamma. Mä ahtauduin poikien istuinten väliin takapenkille. Veikka tippaan, ja matka sai alkaa.
Veikka oli ensimmäistä kertaa matkustamassa noin kauas yliopistollisesta sairaalasta. Vähän jännitti, oliko kaikki mukana. Noita Veikan juttuja kun ei ihan perusmarketista tai edes Kittilän tk:sta saa. Kaikki oli kuitenkin mukana, ja sopivasti ylimääräistä.
Matka kesti noin 9 tuntia. Perillä olimme klo 5.30. Aikuiset väsyneinä, lapset koko matkan nukkuneena virkeinä. Aamun aikana Lassin vointi kuitenkin huononi, ja kuume alkoi nousemaan. Kuumetta riitti tiistaiaamuun asti. Se siis niistä ulkoiluista. Sisällä oltiin paljon ja Veikka oli paljon tipassa. Tilat olivat pienet, mutta tekemistä riitti yllättävän hyvin, vaikka leluja olikin melko vähän mukana.
Mamman mukana olo mahdollisti mun ja Veskun rinteeseen pääsyn. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo yli 3,5 vuotta. Hienoa oli, ja nautimme kyllä molempina päivinä. Jumiuduimme yhteen rinteeseen, mutta ei se haitannut. Lukuisista itänaapurin ”lanaajista” huolimatta rinne pysyi yllättävän hyvässä kunnossa.
Tiistain-keskiviikon välisenä yönä oli sitten Veikan vuoro alkaa kuumeilemaan. Onneksi lämpö pysyi Panadolin voimalla aisoissa, ja selviydyimme ilman sairaalan apua.
Lassi pääsi viimeisenä lomapäivänä kokeilemaan laskettelua. Hienosti onnistui autettuna, ja intoa riitti. Ensimmäisen laskun aikana poika tuumasi, että ”Mennään hyppyristä!”. Ei oo omena puusta kauas pudonnut, vai miten se nyt menikään!
Illalla lähdimme takaisin kohti Pohjanmaata. Matka oli hieman menomatkaa levottomampi, Lassi nukkui kuin tukki, mutta Veikka heräsi joka pysähdykseen (ja niitä pysähdyksiä oli aika paljon, kun aina jonkun piti päästä suoristamaan jalkojaan ja lepuuttamaan selkäänsä). Pääsimme aamu-unille poikien ollessa mummun ja papan kanssa. Iltapäivällä lähdimme melkein 2 viikon reissusta kotia kohti.
Vaikka loma menikin sairastelujen vuoksi vähän erilailla kuin olimme ajatelleet, uudelleen menemme aivan varmasti. Toivottavasti siihen ei kulu sitä 3,5 vuotta!
Tulossa juttua ja kuvia
Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille ystävillemme! Lahjoitimme joulukorttirahamme Sairaalaklovneille Tays:n pikkupotilaiden iloksi, joten tässä kuva teille pikkutontuistamme.
Tänä jouluna olemme onnellisia siitä, että heräämme ensimmäisen kerran aattoaamuna koko perhe samasta paikasta, mummulasta. Kaksi edellistä joulua Veikka on aloittanut aamunsa Tays:n lastenosastolta ja Lassi on ollut Veikan sairaala-ajasta johtuen jo valmiiksi mummulassa. Olemme onnellisia, että lähellämme on paljon rakkaita ihmisiä. Yksi puuttuu kuitenkin joukostamme. Sytytämme kynttilän Iralle. ♥
…tulee joskus!
Piipahdimme pyhäinpäivänä Helsingissä katsomassa dinosauruksia. Live Nation ja Leijonaemot mahdollistivat meidän perheelle hienon elämyksen. Pojille show oli vielä hiukan jännittävä, mutta varmasti ikimuistoinen. Katsoimme ensimmäisen puoliskon aition parvekkeelta ja toisen aition ikkunoiden takaa. Tai Veikka pelasi toisen puoliajan muistipeliä puhelimella. Hän ei enää halunnut katsoa. Meteli oli kova, eikä meillä ollut kuulosuojaimia mukana, joten sormet korvissa piti istua, siis parvekkeella, ikkunat hiljenivät ääntä sopivasti. Kovasti pojat ovat puhueet isoista ja pelottavista dinosauruksista, ja hienoa kuulemma oli. Onneksi mitään pelkoja ja painajaisia ei oo tullut.
Suurimmat dinosaurukset olivat 10m korkeita ja 14m pitkiä
(kuvassa myös ihminen kalliolla puun juurelle)
Enterorokosta toivuttiin, eikä tartutettu kuin kaksi lähipiiristämme. Lokakuun lopussa Veikka alkoi kuitenkin oireilemaan oikein todenteolla suolistonsa ja masunsa kanssa. Yöt olivat tosi levottomia ja parina yönä ei sitten enää oikein nukuttukaan. Liekö jälkimaininkeja tuosta rokosta vai ihan oma pöpö suolessa!? Taysiin lähdettiin näytille. Verikokeet ja muutkin näytteet olivat ok ja negatiivisia. Mitään syytä ei siis löytynyt. Jo olemassa olevaa antibioottia nostettiin lääkeannokseksi pariksi viikoksi ja Ringeriä tankattiin, ja ne auttoivat. Veikka on ollut tosi janoinen, mutta onneksi sekin on jo vähenemään päin, koska Veikallehan ei oikeasti saisi isoja määriä juottaa mitään… Tipattomat yöt ovat nyt kuitenkin hetkeksi jääneet taakse. Meillä oli jo lupa koittaa 4 tipatonta yötä viikossa, ja kerran se ehdittiin onnistuneesti kokeilemaankin, kunnes tämä alkoi. Mutta eiköhän tämä tästä ajan kanssa… Veikka on kovin laihtunut, eikä kasvua varmaan taaskaan ole seuraavaan kontrolliin tapahtunut. Raukka pieni… ♥
Mutta täytyy kyllä kehua Taysia ja ihania lääkäreitämme! Me oltiin oltu Veikan kanssa jotain pari tuntia polilla odottaas lääkärille pääsyä, kun päiväsairaalasta oltiin hälytetty kiireapuun toinen lääkäri. Tämä lääkäri tiesi Veikan ennestään viime talvelta. Hän otti meidät ensimmäisenä vastaan, ja sanoi, että hoitajat olivat pyytäneet tekemään näin, kun Veikka oli joutunut odottamaan jo niin kauan. Itselleni tuo 2 tuntia ei oikeastaan tuntunut edes paljolta, koska olemmehan olleet siellä joskus aavistuksen pidempäänkin ”seurattavana”, mutta Veikka alkoi kyllä olemaan jo kypsänä, kun me ei voitu poistua polin puhtaalta puolelta mihinkään. No, kesken tutkimusten tämä lääkäri hälytettiin kuitenkin takaisin päiväsairaalaan, me menimme leikkipaikalle odottaan. Tarja- ja Kalle-lääkärimme sattuivat kävelemään odotusaulan ohi ja pysähtyivät ihmettelemään, mitä teimme siellä. Kerroin kuulumiset ja oireet ja eipä aikaakaan, kun he olivat jo suunnitellleet lääkemuutokset, otettavat kokeet jne. Veikan äsken katsonut lääkäri soitti Kallelle ja Kalle kertoi, että täällähän me Tarjan kanssa jo suunnittelemme Veikan hoitoa. Vartin päästä Veikan leikanneet kirurgit tupsahtivat myös paikalle, joten siinä sitten keskustelin koko konkkaronkan kanssa tilanteesta. Oli aika luksuspalvelua!!! Puolen tunnin jutustelun jälkeen Veikka nukahti syliini. Hoitaja tuli ottamaan verikokeet ja pääsimme uudelleen lääkärinkin luo. Veikka nukkui tutkimusten ajan. Sitten kahvilaan kermamunkille! Veikka nukkui edelleen. Lopulta verikokeiden vastausten tultua lähdimme kotiin toivoen, että palaisimme vasta perjantaina hammaslääkäriin ja sovittuihin verikoekontrolleihin. Näin myös kävi!
Nyt Veikka voi ihan hyvin. Maitoja menee taas normaali määrä, ja tosiaan tipassa ollaan joka yö, mutta yöt ovat masuvaivojen osalta onneksi rauhoittuneet. On se vaan ihanaa, kun voi ja pystyy nesteyttämään lastaan kotona, koska ilman tuota keskuslaskimokatetriahan tässä oltaisiin taas oltu sairaala-arkea jonkin aikaa…
Miehistöni iltasella ♥ ♥ ♥
Ja tontutkin alkoivat jo hiippailemaan